5 tapaa leikkiä väreillä

Kuopus vaikutti perjantaina vähän väsyneeltä. Kuumemittari kertoi syyn – 39,5 astetta. Kuumelääkkeet naamaan ja sohvalle. Seuraavana päivänä isosisko seurasi perässä samoin lukemin. Molemmilla oli kuumetta vielä sunnuntainakin, joten maanantaina ei kummallakaan ollut asiaa päiväkotiin. Niiskutusta ja yskintää lukuun ottamatta yleisvointi oli molemmilla jo kumminkin ihan hyvä. Energiaakin oli kertynyt ihan mukavasti kahden sohvalla vietetyn päivän jälkeen.

Koen, että yksi vaikeimpia asioita äitiydessä on keksiä näille kahdelle sellaista tekemistä, josta molemmat olisivat kiinnostuneita. Sisäleikkipuistot toimivat tässä tarkoituksessa aina, mutta niitä varten pitää lähteä pääkaupunkiseudulle ja sellaiselle reissulle vaaditaan kahta aikuista. Kesällä lasten eno pystytti pihallemme teltan ja se oli suuri hitti. Lapset hihkuivat ja juoksivat edes takaisin. Sitä päivää muistellaan meillä vieläkin lämmöllä, sillä silloin ”Jaakko halusi olla minun kaveri”. Sinä päivänä autistinen kuopus ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä) kertaa itse kädestä pitäen pyysi siskoaan mukaan leikkiin.

Sairastelupäivinä kaiken aktiviteetin pitäisi tapahtua sisällä ja kotona. Esikoinen haluaisi pelata pelejä, leikkiä sorminukeilla ja leipoa, kuopusta sellainen ei kiinnosta pätkääkään. Hän haluaisi hyppiä trampoliinilla ja istua pallomeressä. Mieluiten yksin. Toinen haluaisi lukea satuja, toinen selata kuvakirjaa. He eivät pidä samoista lastenohjelmista eikä nuorempi jaksa keskittyä elokuviin. Ilmapallot, saippuakuplat ja vesiväreillä maalaaminen kiinnostaa hetken, mutta lopputuloksena on yleensä iso riita.

Jos keskityn enemmän esikoiseen, kuopus alkaa haahuilla ympäriinsä ja menettää mielenkiintonsa. Useamman päivän kotona oleilu ei ole hyväksi, sillä hän vajoaa helposti omaan autismikuplaansa, kontaktin saaminen on äärettömän vaikeaa ja sairaspäivien jälkeen ihmisten kohtaaminen tuskaista. Kuntoutumisenkin kannalta olisi siis tärkeää tehdä pieniä lyhytkestoisia harjoituksia pitkin päivää. Isosiskokin haluaa tietenkin osallistua näihin harjoituksiin ja näyttää osaamistaan. Usein kuitenkin juuri silloin kuopuksen mielenkiinto lakkaa ja hän jättää leikin kesken.

Puheterapeutti on luvannut opettaa myöhemmin vähän erilaisia korileikkejä, joita lapsi voi tehdä päiväkodissa ja kotona meidän vanhempien kanssa. Näitä seuraavia tehtäviä me ollaan nyt viime aikoina tehty molempien lasten kanssa yhdessä, erikseen ja vuorotellen. Kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa jo valmiiksi. 4-vuotias teki kaikkea ihan puhtaasti tekemisen ilosta, nuorempaa piti houkutella ja lahjoa.

1. Pallomeripallot

Ostin lisää palloja viikonloppuna Facebook-kirpparilta, sillä ne ovat kuopuksen suosikkeja ja haluaisin rakentaa hänelle vähän nykyistä isomman pallomeren jonakin päivänä. Näitä palloja on jatkuvasti myytävänä Torilla ja Facebookin Marketplacella. En ihmettele yhtään, että miksi. Ajatus pallomerestä on ihan kiva, mutta eiväthän ne pallot siellä altaassa pysy, vaan niitä on ympäri kämppää ja joka paikassa.

Ideana tässä tehtävässä oli siis yksinkertaisesti lajitella pallot värien mukaan oikeisiin laatikoihin. Kolme väriä oli ihan sopiva määrä meidän 2,5-vuotiaalle. Aluksi hänellä ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa koko juttua kohtaan, mutta karkkirakeet kiinnostivat sen verran, että hän suostui heittelemään pallot laatikoihin. Vastaavan harjoituksen voi tehdä myös vaikkapa pikkuautoilla tai Duploilla.

2. Muovailuvahamuffinssit

Meillä on noin 40 purkkia Play-Doh -muovailuvahaa, mutta niiden joukosta oli yllättävän vaikeaa löytää puhtaita värejä. Lähes jokainen purkki oli täynnä mitä kummallisempia värisekoituksia ja epämääräisiä strutsinoksennusta muistuttavia kökkäreitä. Onnistuin kuitenkin löytämään vähän sinistä, oranssia, vihreää, punaista ja keltaista muovailuvahaa. Muovailin vahasta pienet pallot ja laitoin ne pieniin silikonisiin muffinssivuokiin. Jäljelle jääneisiin vuokiin laitoin erivärisiä koristeita. Koristeet oli tarkoitus kiinnittää samanväriseen muovailuvahaan. Muffinssivuokien ansiosta yksinkertaisen tehtävän sai myytyä lapsille hauskana leikkinä. (Jos joku muistaa noiden pienten muovisten kuvissa näkyvien juttujen oikean nimityksen, niin saa hihkaista! En ihme kyllä löytänyt Googlesta mitään järkevää hakusanoilla ”pienet muoviset sienennäköiset jutut”.)

3. Klemmarit

Leikkasin erivärisistä papereista kolmioita ja laminoin ne. Kaivoin laatikosta klemmareita ja pyysin lapsia liittämään ne kiinni samanvärisiin papereihin. Kuopus on erittäin innostunut klemmareista jostain syystä. Hänestä on kivaa laittaa niitä purkkiin ja takaisin yhä uudelleen ja uudelleen. Siksi hänetkin oli helppo saada osallistumaan tähän aktiviteettiin. Esikoinenkin keskittyi tehtävään kiitettävällä intensiivisyydellä.

4. Duplot ja kananmunakenno

Duplojen lajittelua kananmunakennoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Tarkoitukseni oli värittää paperille neliöistä värijärjestys, mutta koska laatikosta löytyi aakkostarroja, niin säästin vaivan. Erilaisia ohjeita voi tehdä vaikka kuinka monta, vaikkapa leikkaamalla ja liimaamalla tai värittämällä. Ainakin meidän taaperolle tällainen kirjainversio on vielä haastava, mutta 4-vuotiaan mielestä se taas oli ”liian helppo”.

5. Napit

Onko kenenkään muun isoäidillä tapana kerätä nappeja? Minun mummoni on ilmeisesti säilyttänyt kaikki käsiinsä saamansa napit, sillä hänen kätköistään niitä löytyy kaikkissa maailman väreissä ihan älyttömiä määriä. Olen joskus hakenut häneltä nappeja lasten kanssa tehtäviä askarteluprojekteja varten ja ne olivat hyvin käyttökelpoisia tässäkin tehtävässä.

Näin vastaavan joskus Pinterestissä, mutta siinä oli käytetty jotain muuta kuin vanhoja nappeja. Piirsimme esikoisen kanssa värikkään tuhatjalkaisen paperille ja liimasimme sen kiinni kenkälaatikon kanteen. Saksilla tein jokaisen värin kohdalle pienet reiät, joista lapsi voi pudottaa oikean värisen napin laatikkoon. Tehtävän avulla siis voi värien lisäksi opetella myös hienomotoriikkaa.

Näitä harjoituksia täytyy kehitellä enemmänkin, sillä lapset ovat kotona luultavasti vielä muutaman päivän. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niit sairastelupäiviä ehtii kertyy talven aikana useampia. Esikoinen jo ehtikin vaatia, että minun pitäisi tehdä häntä varten lisää harjoituksia: ”Vaikeita tehtäviä minulle, helppoja pikkuveljelle”.

 

32-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Äitiyteen ja lapsiperhearkeen tuli pieni lisätwisti, kun kuopuksella todettiin autismikirjon häiriö keväällä 2018. Blogissa tarjolla iloa, surua, pohdiskelua ja toivottavasti vertaistukea kaikille, joita autismi jollakin tapaa koskettaa.

Jaa tämä:

Viisi TV-ohjelmaa autismista

Mauno

Mauno on autistinen 5-vuotias poika. Hän piirtää kuvia eläinystävistään kohdatessaan ongelmia tai tilanteita, joita ei aivan täysin ymmärrä. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun Mauno hukkaa kylvyn jälkeen oman tuoksunsa tai kun äiti näyttää juhlavaatteissaan isolta violetilta linnulta.

Minusta Mauno on ihana! Äitini mielestä ainakin ensimmäinen jakso oli hyvin erikoinen. Luulisin, että juuri sen takia tällaiselle lastenohjelmalle on tilausta.

Mauno on alkuperäiseltä englantilaiselta nimeltään Pablo. Briteissä sarja sai ensinäytöksensä lokakuussa 2017.

Suomessa Maunoa voi katsella perjantaisin Pikku Kakkosessa. Jaksot ovat nähtävissä myös Yle Areenassa.

A-Typical

Sarja kertoo 18-vuotiaasta Samista ja hänen perheestään. Sam on autismikirjon henkilö, joka on erityisen kiinnostunut pingviineistä sekä Etelämantereesta.

Sarja on tosi hauska, joskin vähän amerikkalainen. Me katsoimme molemmat tuotantokaudet läpi muutamassa illassa. Ensimmäisellä tuotantokaudella on kahdeksan jaksoa, toisella kymmenen. Sarja on suoratoistopalvelu Netflixin alkuperäissarja. Netflixiin voi tutustua ilmaiseksi kuukauden ajan.

Parenthood eli Samaa sukua

Ohjelmassa kuvataan Bravermanien perheen edesottamuksia. Camillella ja Zeekillä on nejä lasta: Julia, Crosby, Adam ja Sarah. He kaikki ovat jo perustaneet omat perheensä, mutta viettävät paljon aikaa vanhemmillaan. Sarahia näyttelee Gilmoren tytöistä tuttu Lauren Graham. Itse en koskaan Gilmoren tytöistä innostunut, mutta tästä sarjasta pidin paljon. Ohjelma ei varsinaisesti kerro autismista, mutta Adamilla on vaimonsa kanssa kaksi lasta, joista nuoremmalla, 8-vuotiaalla Maxilla on Aspergerin syndrooma.

Sarjaa on aiemmin esitetty MTV3:lla ja ainakin tällä hetkellä kaikki tuotantokaudet ovat katsottavissa Cmorelta. Uusille asiakkaille ensimmäinen kuukausi on maksuton.

Poika joka katosi musiikkiin

Yle kertoo sarjasta näin: ”Brittisarja on herkkä kuvaus perheestä, joka joutuu kohtaamaan lapsensa erityislaatuisuuden. Joe on hieman epätavallinen poika, joka viihtyy omissa maailmoissaan ja rakastaa musiikkia. Toisen kauden jaksoissa on kulunut kaksi vuotta siitä, kun Joen erityislaatuisuus huomattiin. Joe on nyt seitsemänvuotias pikkukoululainen, ja hän alkaa itsekin ymmärtää olevansa jollain tavalla erityinen. Onko se hyvä vai paha asia, –sitä Alison ja Paul joutuvat pohtimaan joka päivä, kun koulussa sattuu poikkeuksellisia tilanteita, joissa usein on osallisena juuri heidän poikansa.”

Itse en ole ohjelmaa vielä katsonut, sillä ensimmäinen kausi minulta jostain syystä täysin ohi. Haluaisin kovasti nähdä sarjan alusta asti. Minulle saa siis vinkata, jos ensimmäisen tuotantokauden jaksot ovat jossakin nähtävillä. Sarjaa voi seurata Yle Areenasta tai perjantaisin televisiosta Yle TV1:ltä.

The Good Doctor

The Good Doctor on amerikkalainen sairaalasarja. Sen päähenkilö Shaun Murphy on savant-kykyinen autisti. Shaunilla oli vaikea lapsuus, ja osittain siitä syystä hän päätti opiskella lääkäriksi. Sarjassa seurataan Shaunin erikoistumista kirurgiksi San Jose St. Bonaventure -sairaalassa.

Sarjan on kehittänyt Housen tuottajana tutuksi tullut David Shore. The Good Doctorin jaksot ovat nähtävissä Elisa Viihteessä, jota voi katsella ilmaiseksi kuukauden ajan.

32-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Äitiyteen ja lapsiperhearkeen tuli pieni lisätwisti, kun kuopuksella todettiin autismikirjon häiriö keväällä 2018. Blogissa tarjolla iloa, surua, pohdiskelua ja toivottavasti vertaistukea kaikille, joita autismi jollakin tapaa koskettaa.

Jaa tämä:

Viisi asiaa, joista lapsi ei luovu

Jotkut asiat tässä maailmassa on pikkuisen tärkeämpiä kuin toiset. Nämä pikkuisen tärkeämmät ovat meidän perheessä sellaisia, että ilman niitä mistään ei vain yksinkertaisesti tule mitään. Tai noh, joskus ehkä jotain, mutta ainakin yleinen ilmapiiri on huomattavasti parempi silloin, kun nämä asiat ovat saatavilla. Äiti luopuisi muutamasta hyvinkin mielellään, lapsi ei sitten millään.

1. Sininen Aventin pillimuki ja kissamehu

Minkään muun värinen pillimuki ei käy. Nokkamuki ei käy missään tapauksessa. Jos annat lasin, niin kaikki juotavaksi tarkoitettu on pitkin seiniä, siinä uitetaan sormia tai lapsi kaataa sen päälleen. Kyse ei ole siitä, etteikö hän osaisi juoda kupista tai lasista. Hän vain ei halua.

Lapsi juo myös (kaura)maitoa ja vettä, mutta kissamehu eli Mehukatin juomatiiviste on hänen lempparinsa. Kevään lomamatkalla lapsi kieltäytyi juomasta mitään, koska siitä Kap Verden ainoasta ruokakaupasta ei tätä mehua yllättäen löytynyt. Seuraavalla kerralla matkalaukkuun on siis pakattava kannullinen Mehukattia. En halua enää ikinä matkustaa viikoksi etelän lämpöön tyypin kanssa, jolle ilmaantuu kuivumisen merkkejä jo puolessa välissä lomaa.

2. Pallomeri

Tämä on lapsen uusin suosikki. Hän on istunut pallomeressä lähes koko ajan siitä asti, kun mies sen meille osti. Meidän pallomeri on siis sellainen taaperoille tarkoitettu allas, jossa kuuluisi olla noin 200 palloa. Puolet niistä palloista on kuitenkin aina altaan ulkopuolella ja niitä on todella kiva heitellä alas rappusista.

Itse haaveilen siitä, että saisin tehtyä meille joskus ihan oikean aistihuoneen, jossa voisi olla vähän isompikin pallomeri. Tämä nyt kuitenkin on vain suunnitteluasteella, sillä vielä ainakaan siihen ei ole voimia eikä luultavasti vähään aikaan budjettiakaan.

3. Tutti

Kyllä, lapsi on 2,5-vuotias ja hän syö yhä tuttia. Siis kirjaimellisesti. Hän ei ime sitä kuten vauvat, vaan kaikki tutit ovat täysin pureskeltuja, myös ne kovat muoviset osat. Ja kyllä, olen hyvin tietoinen Suomen Hammaslääkäriliiton suosituksesta, jonka mukaan tutista tulisi luopua ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Erilaisia purutuotteita on kokeiltu vaihtelevalla menestyksellä.

Ongelma on se, että lapsella on hyvin aistihakuinen suu. Hän saattaa syödä pihalta mätiä omenia tai myrkyllisiä marjoja, ellei joku vahdi vieressä koko ajan. Kesällä huomasimme, että tutista oli paljon hyötyä tässä asiassa. En ole niin kovin huolissani lapsen purennasta, jos vaihtoehto on se, että hän laittaa suuhunsa jotain oikeasti vaarallista. Nyt syksyn tullen tutin käyttöä on saatu vähennettyä huomattavasti, joten toivoa on, että siitä päästään joskus eroon kokonaan.

4. Ryhmä Hau

Tämä nyt oli oikeastaan ilmiselvä ja näin ollen tylsä valinta tälle listalle, mutta minkäs teet. Jos Yle tarkkailee sitä, että kuinka monta kertaa mitäkin ohjelmaa Areenasta katsotaan, niin voin suorilta käsin ilmoittaa, että niistä Ryhmä Haun klikkauksista noin miljoona on tullut meidän IP-osoitteestamme.

Tyyppi saattaa joskus vahingossa katsoa jakson jotakin muutakin ohjelmaa, mutta Ryhmä Hauta hän katselisi mielellään vaikka aamusta iltaan koko päivän. Hän ei luovu iPadista koskaan vapaaehtoisesti, vaan siitä syntyy rähinä joka ikinen kerta.

Lääkäri suositteli meille koko ohjelmasta luopumista. Kielellisistä erityisvaikeuksista kärsivät lapset jäävät kuulemma usein koukkuun tv-ohjelmiin, koska niiden kanssa ei tarvitse kommunikoida ja pelkkä katseleminen on niin helppoa, Psykologin mielipide oli se, että lapsen arki ei voi olla pelkästään kuntoutumista, vaan on hyvä, jos hän saa joskus tehdä niitä asioita, joista itse pitää eniten.

Omasta mielestäni iPadilla on paikkansa. Sen avulla meillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia esimerkiksi lentokoneessa. Myös todella kuormittavissa tilanteissa, esimerkiksi juhlissa, iPadista on lapselle suuri hyöty. Silloin lapsen ei tarvitse poistua paikalta, mutta hän pääsee tilanteesta irti katsoessaan jakson Ryhmä Hauta. Kotona hän kuitenkin katsoo ohjelmaa liikaa. Joskus ihan vain siksi, etten jaksa vääntää asiasta huutavan taaperon kanssa k-o-k-o a-j-a-n.

5. Unirätti

Voittaja on kuitenkin, kaikesta huolimatta, tuo reikäinen ja likaiseksi pinttynyt kankaanpalanen. Se on ollut lapsella aina. Kun lapsi tulee kotiin ulkoa, hän hakee aina ensimmäiseksi kuvan unirätistään ja haluaa sen itselleen heti. Ulos rättiä ei saa enää viedä, sillä sen katoaminen olisi liian suuri tragedia kenenkään kestettäväksi. Joskus unirättiä on palattu etsimään kaupan lattialta, joskus sitä on haettu isovanhempien luota keskellä yötä.

Kerran lapsi otti unirättinsä mukaan pihaleikkeihin, se oli sisälle tultaessa täysin kuran peitossa ja minun piti laittaa se pesukoneeseen lapsen silmien alla. En muistele tämän tapahtuman aiheuttamaa reaktiota kovinkaan lämpöisesti. Silloin satuin löytämään laatikon pohjalta samankuosisen, käyttämättömän rievun, joka kelpasi korvikkeeksi. Nyt rättejä on siis kaksi, ja toisen niistä saa ottaa tarvittaessa mukaan päiväkotiin.

32-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Äitiyteen ja lapsiperhearkeen tuli pieni lisätwisti, kun kuopuksella todettiin autismikirjon häiriö keväällä 2018. Blogissa tarjolla iloa, surua, pohdiskelua ja toivottavasti vertaistukea kaikille, joita autismi jollakin tapaa koskettaa.

Jaa tämä: