5 tapaa leikkiä väreillä

Kuopus vaikutti perjantaina vähän väsyneeltä. Kuumemittari kertoi syyn – 39,5 astetta. Kuumelääkkeet naamaan ja sohvalle. Seuraavana päivänä isosisko seurasi perässä samoin lukemin. Molemmilla oli kuumetta vielä sunnuntainakin, joten maanantaina ei kummallakaan ollut asiaa päiväkotiin. Niiskutusta ja yskintää lukuun ottamatta yleisvointi oli molemmilla jo kumminkin ihan hyvä. Energiaakin oli kertynyt ihan mukavasti kahden sohvalla vietetyn päivän jälkeen.

Koen, että yksi vaikeimpia asioita äitiydessä on keksiä näille kahdelle sellaista tekemistä, josta molemmat olisivat kiinnostuneita. Sisäleikkipuistot toimivat tässä tarkoituksessa aina, mutta niitä varten pitää lähteä pääkaupunkiseudulle ja sellaiselle reissulle vaaditaan kahta aikuista. Kesällä lasten eno pystytti pihallemme teltan ja se oli suuri hitti. Lapset hihkuivat ja juoksivat edes takaisin. Sitä päivää muistellaan meillä vieläkin lämmöllä, sillä silloin ”Jaakko halusi olla minun kaveri”. Sinä päivänä autistinen kuopus ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä) kertaa itse kädestä pitäen pyysi siskoaan mukaan leikkiin.

Sairastelupäivinä kaiken aktiviteetin pitäisi tapahtua sisällä ja kotona. Esikoinen haluaisi pelata pelejä, leikkiä sorminukeilla ja leipoa, kuopusta sellainen ei kiinnosta pätkääkään. Hän haluaisi hyppiä trampoliinilla ja istua pallomeressä. Mieluiten yksin. Toinen haluaisi lukea satuja, toinen selata kuvakirjaa. He eivät pidä samoista lastenohjelmista eikä nuorempi jaksa keskittyä elokuviin. Ilmapallot, saippuakuplat ja vesiväreillä maalaaminen kiinnostaa hetken, mutta lopputuloksena on yleensä iso riita.

Jos keskityn enemmän esikoiseen, kuopus alkaa haahuilla ympäriinsä ja menettää mielenkiintonsa. Useamman päivän kotona oleilu ei ole hyväksi, sillä hän vajoaa helposti omaan autismikuplaansa, kontaktin saaminen on äärettömän vaikeaa ja sairaspäivien jälkeen ihmisten kohtaaminen tuskaista. Kuntoutumisenkin kannalta olisi siis tärkeää tehdä pieniä lyhytkestoisia harjoituksia pitkin päivää. Isosiskokin haluaa tietenkin osallistua näihin harjoituksiin ja näyttää osaamistaan. Usein kuitenkin juuri silloin kuopuksen mielenkiinto lakkaa ja hän jättää leikin kesken.

Puheterapeutti on luvannut opettaa myöhemmin vähän erilaisia korileikkejä, joita lapsi voi tehdä päiväkodissa ja kotona meidän vanhempien kanssa. Näitä seuraavia tehtäviä me ollaan nyt viime aikoina tehty molempien lasten kanssa yhdessä, erikseen ja vuorotellen. Kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa jo valmiiksi. 4-vuotias teki kaikkea ihan puhtaasti tekemisen ilosta, nuorempaa piti houkutella ja lahjoa.

1. Pallomeripallot

Ostin lisää palloja viikonloppuna Facebook-kirpparilta, sillä ne ovat kuopuksen suosikkeja ja haluaisin rakentaa hänelle vähän nykyistä isomman pallomeren jonakin päivänä. Näitä palloja on jatkuvasti myytävänä Torilla ja Facebookin Marketplacella. En ihmettele yhtään, että miksi. Ajatus pallomerestä on ihan kiva, mutta eiväthän ne pallot siellä altaassa pysy, vaan niitä on ympäri kämppää ja joka paikassa.

Ideana tässä tehtävässä oli siis yksinkertaisesti lajitella pallot värien mukaan oikeisiin laatikoihin. Kolme väriä oli ihan sopiva määrä meidän 2,5-vuotiaalle. Aluksi hänellä ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa koko juttua kohtaan, mutta karkkirakeet kiinnostivat sen verran, että hän suostui heittelemään pallot laatikoihin. Vastaavan harjoituksen voi tehdä myös vaikkapa pikkuautoilla tai Duploilla.

2. Muovailuvahamuffinssit

Meillä on noin 40 purkkia Play-Doh -muovailuvahaa, mutta niiden joukosta oli yllättävän vaikeaa löytää puhtaita värejä. Lähes jokainen purkki oli täynnä mitä kummallisempia värisekoituksia ja epämääräisiä strutsinoksennusta muistuttavia kökkäreitä. Onnistuin kuitenkin löytämään vähän sinistä, oranssia, vihreää, punaista ja keltaista muovailuvahaa. Muovailin vahasta pienet pallot ja laitoin ne pieniin silikonisiin muffinssivuokiin. Jäljelle jääneisiin vuokiin laitoin erivärisiä koristeita. Koristeet oli tarkoitus kiinnittää samanväriseen muovailuvahaan. Muffinssivuokien ansiosta yksinkertaisen tehtävän sai myytyä lapsille hauskana leikkinä. (Jos joku muistaa noiden pienten muovisten kuvissa näkyvien juttujen oikean nimityksen, niin saa hihkaista! En ihme kyllä löytänyt Googlesta mitään järkevää hakusanoilla ”pienet muoviset sienennäköiset jutut”.)

3. Klemmarit

Leikkasin erivärisistä papereista kolmioita ja laminoin ne. Kaivoin laatikosta klemmareita ja pyysin lapsia liittämään ne kiinni samanvärisiin papereihin. Kuopus on erittäin innostunut klemmareista jostain syystä. Hänestä on kivaa laittaa niitä purkkiin ja takaisin yhä uudelleen ja uudelleen. Siksi hänetkin oli helppo saada osallistumaan tähän aktiviteettiin. Esikoinenkin keskittyi tehtävään kiitettävällä intensiivisyydellä.

4. Duplot ja kananmunakenno

Duplojen lajittelua kananmunakennoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Tarkoitukseni oli värittää paperille neliöistä värijärjestys, mutta koska laatikosta löytyi aakkostarroja, niin säästin vaivan. Erilaisia ohjeita voi tehdä vaikka kuinka monta, vaikkapa leikkaamalla ja liimaamalla tai värittämällä. Ainakin meidän taaperolle tällainen kirjainversio on vielä haastava, mutta 4-vuotiaan mielestä se taas oli ”liian helppo”.

5. Napit

Onko kenenkään muun isoäidillä tapana kerätä nappeja? Minun mummoni on ilmeisesti säilyttänyt kaikki käsiinsä saamansa napit, sillä hänen kätköistään niitä löytyy kaikkissa maailman väreissä ihan älyttömiä määriä. Olen joskus hakenut häneltä nappeja lasten kanssa tehtäviä askarteluprojekteja varten ja ne olivat hyvin käyttökelpoisia tässäkin tehtävässä.

Näin vastaavan joskus Pinterestissä, mutta siinä oli käytetty jotain muuta kuin vanhoja nappeja. Piirsimme esikoisen kanssa värikkään tuhatjalkaisen paperille ja liimasimme sen kiinni kenkälaatikon kanteen. Saksilla tein jokaisen värin kohdalle pienet reiät, joista lapsi voi pudottaa oikean värisen napin laatikkoon. Tehtävän avulla siis voi värien lisäksi opetella myös hienomotoriikkaa.

Näitä harjoituksia täytyy kehitellä enemmänkin, sillä lapset ovat kotona luultavasti vielä muutaman päivän. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niit sairastelupäiviä ehtii kertyy talven aikana useampia. Esikoinen jo ehtikin vaatia, että minun pitäisi tehdä häntä varten lisää harjoituksia: ”Vaikeita tehtäviä minulle, helppoja pikkuveljelle”.

 

32-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Äitiyteen ja lapsiperhearkeen tuli pieni lisätwisti, kun kuopuksella todettiin autismikirjon häiriö keväällä 2018. Blogissa tarjolla iloa, surua, pohdiskelua ja toivottavasti vertaistukea kaikille, joita autismi jollakin tapaa koskettaa.

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *