Kaupassa käynnin ihanuus

On varmaan sellaisiakin vanhempia, joiden mielestä taaperon kanssa kaupassa käyminen on tosi kivaa. Minä en ole sellainen vanhempi. Yleensä pyrin parhaan kykyni mukaan ulkoistamaan kauppahommat miehelle. Hän on ostoksilla määrätietoinen ja tietää mitä tekee, minä olen enemmänkin tyyppiä haahuilija. Keskityn epäolennaisuuksiin, pysähdyn vertailemaan erilaisia juustoja, joita kukaan ei kuitenkaan syö ja ajaudun aina vahingossa kosmetiikkaosastolle tutkimaan hoitoaineita ja ripsivärejä. Ja koska käyn kaupassa aika harvoin, niin en myöskään koskaan muista, että missä hyllyssä ne kaikki arjen pyörittämisen kannalta oleelliset ruokatarvikkeet mahtoivatkaan olla.

Tällainen haahuileva tyyli ei tietenkään sovi meidän autismikirjolaiselle pätkääkään. Hänen kanssaan ostoskärryjen on pysyttävä liikkeessä koko ajan. Jos ostan vihannesosastolta porkkanoita ja muistan myöhemmin, että perunoitakin piti ostaa, niin se on ihan oma moka. Samalle osastolle ei voi enää palata takaisin ilman paskahalvausta. Tapani mukaan olen tietenkin myös jo etukäteen kehittänyt päässäni katastrofiteorioita ja miettinyt, että mitä me tehdään sitten, kun lapsi on isompi eikä hän voi enää istua ostoskärryissä ollenkaan. Että sitten me ei varmaan enää vaan käydä kaupassa. Meidän pitää varmaan muuttaa maalle ja siirtyä omavaraistaloudelliseen elämäntapaan.

Luin jokin aika sitten Iris Johanssonin kirjan Toinen maailma jonka tunnen – autistin tarina. Lapsena Johanssonia pidettiin dyslektikkona ja kehitysvammaisena, mutta todellisuudessa hän on autistinen. Aikuisena Johansson on tehnyt töitä kommunikaatio-ongelmaisten yksilöiden ja ryhmien ohjaajana. Kirjan loppupuolella on osio, jossa hän vastaa tavallisimpiin autististen lasten vanhempien esittämiin kysymyksiin. Muutama näistä useimmiten kysytyistä kysymyksistä liittyy juuri kaupassa käyntiin.

Mitä pitää tehdä, jos lapsi saa kohtauksen kaupassa?

Mitä teen silloin, jos lapsi saa kohtauksen kassalla?

Johanssonin mukaan kauppaan mennessä pitää vain päättää, että menköön miten menee. Jos toivoo, että kaikki menee tällä kertaa hyvin, niin kaikki menee juuri silloin aika varmasti päin helvettiä. Kun aikuiset muuttuvat jännittyneiksi ja ovat jo valmiiksi asennoituneita siihen, että ei se lapsi kuitenkaan jaksa tässä jonossa seisoa, niin kohtaus on aikalailla varma asia. Johansson kuitenkin painottaa, että lasta ei saa olla ottamatta mukaan kauppaan kohtausten pelossa. Totuttelusta, vieraaseen paikkaan menemisestä ja taas takaisin kotiin lähtemisestä on lapselle suurta hyötyä. Johanssonin mukaan autistiset lapset eivät useinkaan saa kokea tarpeeksi muutoksia, sillä vanhempien mielestä niiden aiheuttamia kohtauksia on liian vaikea käsitellä.

Selvä. Me siis yritetään käydä kaupassa, vaikka hampaat irvessä ja tuskanhiki pipon alta valuen.

Viime viikolla kävin lapsen kanssa puheterapiassa. Mies oli iltavuorossa ja kotona odotti tyhjä jääkaappi, joten terapian jälkeen oli pakko käydä kaupassa. Ovella tajusin, ettei mukana ollut kolikkoa ostoskärryä varten. Kassalla oli pitkä jono, joten en viitsinyt mennä pyytämään polettiakaan lainaan. Lapsille tarkoitettuja autokärryjä oli kyllä vapaana vaikka kuinka monet. Esikoinen halusi pienempänä istua autokärryissä kauppaan mentäessä. Minusta niitä on älyttömän hankala työntää, joten useimmiten houkuttelin hänet ottamaan sellaiset pienet ostoskärryt niiden sijaan. Tällainen on kuopuksen kohdalla täysin poissuljettu vaihtoehto. En ole niin itsetuhoinen, että viitsisin edes kokeilla. Samasta syystä en ole aiemmin laittanut lasta autokärryjen kyytiin. Ajattelin, että luultavasti lapsi karkaa, juoksee ympäri kauppaa, ostokset jää kärryyn ja saan kantaa karjuvan taaperon väkisin autoon.

Lapsi kuitenkin istui autokärryissä hyvinkin tyytyväisenä koko kauppareissun ajan. Jouduin välillä tarkistamaan, että onko hän nukahtanut tai karannut kyydistä, sillä kärryistä ei kuulunut pihaustakaan. Tutkailin erilaisia keksipaketteja ja vietin hyvän tovin maustehyllyn äärellä. Lapsi vain istui ja käänteli rattia. Hän ei protestoinut edes kassajonossa. Testasin autokärryjen toimivuutta uudelleen viikonloppuna ja lopputulos oli sama: tuntui kuin olisin käynyt yksin kaupassa, sain kaikessa rauhassa tehdä kuivashampoovertailua ja hakea aiemmin unohtuneen kermapurkin maito-osastolta.

Nyt mietin vain, että miksi ihmeessä en tajunnut kokeilla tätä aikaisemmin?! Elämä helpottui aika monen asteen verran samantien. Pikainen googletus ei kertonut, että kuka nämä autokärryt on alunperin kehitellyt. Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisperusteena on kuitenkin yleensä ollut sotien tai muiden konfliktien lopettamiseen tähdänneet rauhanponnistelut. Nobel-komitea voisi ainakin harkita tätä autokärryjen keksijää ehdokaslistalleen. Tai ainakin haluaisin lähettää tälle ihmiselle vaikkapa kukkapuskan ja suklaalevyn kiitoksena.

32-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Äitiyteen ja lapsiperhearkeen tuli pieni lisätwisti, kun kuopuksella todettiin autismikirjon häiriö keväällä 2018. Blogissa tarjolla iloa, surua, pohdiskelua ja toivottavasti vertaistukea kaikille, joita autismi jollakin tapaa koskettaa.

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *