Amos Rex: teamLab

Helsingin Lasipalatsissa on tällä hetkellä esillä huikea hieno, aivan ihana ja erityisen erilainen aisteja stimuloiva taidenäyttely!

Helsinkiin keskustaan avattiin siis elokuussa uusi taidemuseo Amos Rex. Museo sijaitsee maan alla ja sen pääsisäänkäynti on Mannerheimintien puolella, esteetön sisäänkäynti Lasipalatsinaukiolla. Amos Rexin ensimmäisestä näyttelystä vastaa Tokiossa toimiva noin 500 jäsenen monialainen taiteilijaryhmä teamLab. Ryhmä tunnetaan digitaalisista installaatioistaan, joihin katselija voi astua sisään.

Kerran aiemmin Helsingissä vieraillessamme perheemme kuopus oli aivan haltioissaan Hakaniemen leikkiluolan pallomerestä, jossa on väriä vaihtavat valot. Kun näin kuvia teamLabin näyttelystä, ajattelin heti, että tänne on päästävä! Nettisivuillakin museon kerrotaan sopivan hyvin lapsille, mutta lisäksi uskaltaisin mainostaa ainakin tätä näyttelyä vielä erikseen myös erityislapsiystävällisenä. Usein kuulee autististen lasten vanhempien harmittelevan sitä, ettei lapsen kanssa viitsi lähteä käymään edes ruokakaupassa, saati sitten jossain museossa. Lapset nimittäin saattavat juosta ympäriinsä, pitää meteliä ja usein tulee tunne, että muut ihmiset tuijottavat paheksuvasti.

team Labin näyttelyssä ei kuitenkaan tarvitse hiipiä hiirenhiljaa hengittämättä, sillä täällä itse taideteoskin pitää ääntä. Näyttelyssä kuuluu muun muassa suhinaa, kohinaa ja erilaista musiikkia. Museo pyytää kuitenkin huomioimaan sen, että näyttelyssä on paljon liikkuvia kuvia, valotehosteita ja ääniä, joten kaikille se ei sovi. Amos Rexin narikasta saa lainaan kuulosuojaimia, mutta jos vilkkuvat valot aiheuttavat ylikuormittumista, niin siinä tapauksessa kaikista herkimpien tyyppien kannattaa jäädä kotiin. Kannattaa myös huomioida, että etenkin viikonloppuisin jonossa voi joutua seisomaan jonkin aikaa. Mekin vähän pelästyimme jonon pituutta alkuun, mutta pääsimme sisään kuitenkin yllättävän nopeasti.

Näyttelyssä on neljä erillistä tilaa ja taideteosta . Harmiksemme yksi niistä, isoimmassa salissa näytteillä oleva Vortex of Light Particles ei jostain syystä toiminut silloin, kun itse kävimme vierailulla. Voi olla, että tästä mainittiin lipunmyynnissä tai jollakin erillisellä ilmoituksella, mutta en sellaista kuitenkaan huomannut missään. Muissa tiloissa sai kuitenkin katsella ja kuunnella aaltojen pärskintää, kasvattaa kukkia ja metsästää seinällä kiipeileviä liskoja. Kun liskoa läpsäisee, siitä jää jäljelle vain maalitahra. Tämä vaikutti olevan erityisesti lasten mieleen. Aika harvoinhan museoissa saa läpsiä tai edes koskettaa mitään. Värikkäitä kukkia ja eläimiä voi bongata myös lattialta. Näyttelyssä on myös erillinen värityshuone, jossa voi käydä värittämässä oman hahmon teokseen liitettäväksi.

Meidän 4- ja 2,5-vuotiaat lapset tuntuivat nauttivan näyttelystä kovasti. Kumpaakaan ei ainakaan pelottanut. Poikaa harmitti ainoastaan silloin, kun hän Graffiti Naturesta innostuessaan juoksi suoraan päin peiliä. Niitä siinä tilassa on nimittäin aika paljon.

Näyttelyn pääsee kokemaan 18 eurolla. Lapset pääsevät sisään ilmaiseksi. Monesta muusta museosta poiketen Amos Rex on kiinni tiistaisin, ei maanantaisin. Näyttely on nähtävissä Amos Rexissä 6.1.2019 asti. Mieleni tekisi käydä katsomassa se vielä uudelleenkin, sen verran jäi harmittamaan tuo yhden taideteoksen näkemättä jääminen.

32-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Äitiyteen ja lapsiperhearkeen tuli pieni lisätwisti, kun kuopuksella todettiin autismikirjon häiriö keväällä 2018. Blogissa tarjolla iloa, surua, pohdiskelua ja toivottavasti vertaistukea kaikille, joita autismi jollakin tapaa koskettaa.

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *